Alle sadan oppilaan Kytäjän kyläkoulu eroaa kaupunkien suurkouluista lasten yksilöllisiä luonteita huomioivalla opetuksellaan ja rauhallisella sijainnillaan rehevän luonnon keskellä.

– Meillä on hyvin rauhallinen pieni yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja henki on hyvä. Se mahdollistaa myös suurempia kouluja yksilöllisemmän opetuksen. Olemme samalla perinteikäs ja moderni: esimerkiksi tietotekniikka ja langattomat verkot on juuri uusittu, kertoo rehtori Lauri Mattila.

Kytäjän koulun sijainti keskellä elävää maaseutua ja suojeltua luontoa mahdollistavat myös lasten luontosuhteen kehittymisen tavalla, joka ei urbaanissa ympäristössä olisi mahdollista.

– Meillä on esimerkiksi Kytäjä-Usmin ulkoilumaastot, jonne tehdä retkiä, ja järvi, jossa voi kesällä uida ja jonka jäillä talvella hiihtää ja luistella. Lisäksi vieressä on golfkenttä, jossa lapset pääsevät kesäisin pelaamaan. Kun lapset ovat luonnossa pienestä pitäen, he oppivat myös arvostamaan sitä.

Koululla on jo jokusen vuoden toiminut MLL:n järjestämä iltapäiväkerho, jossa lapsille on tarjolla ohjattua toimintaa iltaviiteen saakka.

– Teemme paljon yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja vanhempien kanssa. Se luo kaikelle oman Kytäjä-hengen, toteaa Mattila.