Kartanon perusti sotamarsalkka Åke Henrikinpoika Tott vuonna 1634, jonka jälkeen Kytäjän maita ovat hallinnoineet monet Suomen historiasta tutut nimet. Kartanon kulta-aika sijoittuu 1800-luvulle, jolloin maat olivat Linderin suvun omistuksessa. Marsalkka Mannerheimin siskon Sophien kanssa naimisissa olleen Hjalmar Linderin isännöimällä Kytäjän kartanon 50 000 hehtaarin mailla kykeni vaeltamaan päiväkausia astumatta toisten tiluksille. Linderin aikana Kytäjän kartanolla oli oma rautatie, meijeri, viinatehdas ja jopa oma raha. Alueen mailta löytyy yhäkin Kytäjän lantteja, joilla pystyi ostamaan oman meijerin maitoa tai pullon kartanon polttamaa viinaa.
Suomen ensimmäisen auton omistanut Hjalmar Linder oli edistyksellinen isäntä, joka piti huolta väkensä oikeuksista. Hän otti käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän ja tarjosi työntekijöilleen ilmaiset lääkkeet. Työläisistä huolehtiminen koitui Linderin turmioksi. Kansalaissodan aikaan hän kritisoi äänekkäästi punavankien kohtelua ja joutui tämän takia pakenemaan maasta.
Arkkitehti Väinö Vähäkallio osti kartanon vuonna 1928. Vähäkallio uudisti tilan päärakennuksen ja suunnitteli kylälle kirkon, joka palvelee vieläkin Kartanon Tallilla juhlivia hääpareja. Vähäkallioiden aikaan kartanolle kokoontuneet arvovieraat nauttivat metsästysretkistä ja Kytäjän upeasta luonnosta.
Uusi aika
Kartanon omistus siirtyi Laakkosen suvulle vuonna 1994.
Perinteisen maatalouden ohella Kytäjällä on monipuolista ja modernia matkailu- ja majoitustoimintaa. Tästä esimerkkeinä toimivat muun muassa kolme upeaa Uni Villaa, jälleenrakennettu Villa Jerusalem, upea maalaisromanttinen Villa Betlehem, asuinkerrostalosta majoituskäyttöön restauroitu Törölä sekä upea juhlatila Kartanon Talli, joka toimii mainiosti myös kokoustilana.
Laakkosten johdolla Kytäjästä on muodostunut perinnettä kunnioittava, mutta rohkeasti moderni ja ensiluokkainen maatila. Kytäjän vanha kartano on sittemmin purettu, mutta alueen tarina jatkuu tuleville sukupolville.
Tuhat tarinaa, yksi Kytäjä – tule osaksi kertomusta!
Majoitu Kytäjä Resortissa
Puurakenteiset Uni Villa Studiot ja Uni Villa Suitet, historiallinen Törölä, viihtyisä Mäntylä, hurmaava Villa Jerusalem sekä maalaisromanttinen Villa Betlehem tarjoavat ylellistä ja modernia majoitusta luonnonrauhasta ja kauniista maisemista tinkimättä.
Tutustu majoituksiinHäät ja tapahtumat
Kytäjä Resortin kuvankauniiden järvien, metsien ja kartanomiljöön keskellä järjestät unohtumattomat häät, juhlat ja tapahtumat – juuri sellaisina kuin haluat.
lue lisääKokoukset
Järjestä inspiroiva kokous Hyvinkään maaseudulla, Kytäjä Resortissa! Meillä onnistuvat niin pienten, keskikokoisten kuin suurtenkin yritysten ja ryhmien tilaisuudet, seminaarit ja juhlat. Kokoustiloissamme on mistä valita!
Lue lisää